Koirani ja minä

Koirani

Mökö, Lindbiski Mustahemlokki on rodultaan labradorinnoutaja. Se on
syntynyt 27.12.15 ja aloitti opiskelun homeiden nuuskimiseen heti pentuna. Siitä kehittyikin pätevä työkoira. Mökö on erittäin rohkea ja oppivainen nuorukainen.  Työhönsä se suhtautuu suorastaan intohimoisesti. 

 

 

 

 

Aloitin homekoiratyön sileäkarvaisten noutajien kanssa. Törö, Harvahampaan Explorer,  on ehtinyt tehdä uran pelastus- ja palveluskoirana saavuttaen KVA-tittelin niin palveluskoira jäljeltä kuin haustakin. Hälytystason pelastuskoirana se ehti toimia 3 vuotta. Se  oli 4,5 vuotias vaihtaessaan ammattia eli käytännössä etsittävää hajua. Etsintä sille oli jo tuttua, myös rakennusetsintä. Törö aloitti kanssani opiskelun Kannuksessa marrakuussa 2012 ja on läpikäynyt koulutuksen hajuerotteluineen, ilmaisuineen ym. ja läpäisi koulutuksen päätteeksi järjestetyn tasotestin hyväksytysti. Töröllä on jo usean vuoden työkokemus homeiden etsimisestä. Aikaa vastaan emme voi kuitenkaan taistella ja ikää kertyy Töröllekin vääjäämättä. Uuttera työkoiramme onkin nyt hyvin ansaitulla eläkkeellä. Nuoremmat jatkavat Törön tassunjäljissä. 

 
 

 

Nano, Allihuupan President,  synt. 24.2.2018 tuli täydentämään tiimiämme ja aloitti opiskelut tulevaa työtään silmällä pitäen. 

Rölli, Taka-Tapiolan Mara, syntyi 4.4.-13 ja heti uuteen kotiin saavuttuaan alkoi tutustua tulevaan ammattiinsa. Rölli pääsi Kannukseen kouluun mukaan heti pennusta alkaen saamaan oppia työhönsä. Rölli oli innokas etsijä ja sen nenä tunnisti homeenhajun tarkasti. Rölli oli laumamme ilopilleri ja se halusi jakaa elämäniloa kaikille muillekin. 
3.6.2014 Rölli läpäisi Kannuksen Maaseutuopistossa järjestetyn homekoirien tasotestin ja sai näin todistuksen osaamisestaan. Iloinen ja innokas työkoira oli aina valmiina nuuskuutelemaan. 
Menetimme Röllin rajun sairauden seurauksena helmikuussa 2018. 

 

 

Ohjaaja

 
Minä olen Riitta Pääkkö, vuosimallia 1966, perusammatiltani metsätalousinsinööri. Metsänhoitoyhdistyksen alueneuvojan tehtäviä hoidin yli 20 vuotta, siitä n. 5 vuoden ajan myös toiminnanjohtajan tehtävät kuuluivat toimenkuvaani.

 

Koiraharrastus on kuulunut elämääni tiiviisti vuodesta 1989, jolloin hankin ensimmäisen oman koiran. Palvelus- ja pelastuskoirien koulutus kuului harrastukseni ytimeen. 
Syksyllä 2012 minulle avautui mahdollisuus päästä kouluttautumaan homekoiranohjaajaksi Keski-pohjanmaan maaseutuopistoon Kannukseen. 1,5  vuotta kestävä koulutus on nyt päättynyt ja sen myötä minulle on avautunut aivan uusi maailma rakennusten rakenteissa. Koiran hajuaistin hyötykäyttö sekä koiran ja ihmisen välinen kommunikointi saavat  uusia ulottuvuuksia ja lisää syvyyttä tarkassa home-etsinnässä. 
Koulutuksemme sisälsi  koiran koulutuksen lisäksi mikrobiologiaa, rakennustekniikkaa ja lainsäädäntöä ym yritystoimintaan liittyvää. Lisätietoa aiheesta ammennan itselleni alan julkaisuista ja tapahtumista jatkossakin. Sekä tietysti työtehtävät opettavat aina lisää tästä mielenkiintoisesta ja haasteellisesta alasta.
Lokakuussa 2017 suoritin eläintenhoitajan ammattitutkinon, osaamisalana eläintenkouoluttaja, näyttötyöt hyväksytysti, eli tittelinä nyt myös eläintenkouluttaja AT.