Homekoirapalvelut

HOMEKOIRATARKASTUS
 
Homekoiratarkastus sisältää rakennuksen alkutietojen kartoituksen, tarkastuksen koulutetulla koiralla sekä kirjallisen raportin tarkastuksesta. 
Tilaaja voi olla mukana seuraamassa koiran etsintätyöskentelyä. 
 
Koirat on opetettu tunnistamaan n 20 kosteusvaurioissa yleisimmin esiintyvää homelajia, sekakasvustoja sekä sädesieni. Ne ilmaisevat mikrobiperäisen hajun eli homeen hajun sisäilmasta ja osoittavat paikan missä haju esiintyy voimakkaimmin. Koiran avulla saadaan selville onko rakennuksessa homeen hajua ja jos niin missäpäin. Näin jatkotutkimukset ja mahdolliset korjaustoimenpiteet voidaan kohdistaa oikeaan kohtaan. Esim. rakenteiden sisällä piilevä tihkuvuoto saattaa pysyä piilossa pitkäänkin, mutta koira pystyy haistamaan sen ennen kuin se näkyy rakenteiden pinnoilla. Koira tunnistaa myös kuivuneen homekasvuston.
 
Kasvaakseen home tarvitsee vain sopivasti ravintoa, lämpöä ja kosteutta. Rakennuksista löytyy kahta ensimmäistä, kosteus ratkaisee sen lähteekö home kasvamaan. Jo kohonnut ilmankosteus riittää, vesivuodoista puhumattakaan. Mikrobikasvusto ei läheskään aina ole silminnähtävää. Usein tarvitaan mikrobinäytteen laboratorioanalyysi alkavan homekasvuston toteamiseksi. Koiran ilmaisun perusteella näytteenotto voidaan kohdistaa oikeaan paikkaan.  
 
Home aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia ja ihmiset reagoivat siihen hyvin yksilöllisesti. Varhaisella puuttumisella voidaan säästää ihmisten terveyttä merkittävästi. Jos epäilet oireiden liittyvän tietyssä rakennuksessa oleiluun, kannattaa rakennus tarkastuttaa. 
 
Remontin suunnittelun yhteydessä kannattaa homekoiralla varmistaa ettei piiloon jää löytymättömiä kosteusvaurioita. Muun remontoinnin yhteudessä ne on näppärin korjata. 
 
 
 
 
 
Eräässä kohteessa koirien ilmaisemasta kohdasta puukoolauslattiassa löytyi tämän näköistä kasvustoa.
Mökö työssään